Mitä on suomalais-ugrilaisuus?

Suomalais-ugrilaisuudessa on kysymys kielisukulaisuudesta. Jo 1600-luvun lopulla havaittiin, että suomen kieli kuuluu samaan kielikuntaan Venäjän alueella puhuttujen kansalliskielien, ja myös unkarin kielen kanssa. Suomalais-ugrilaisen kielikunnan nimi vakiintui käyttöön viimeistään 1800-luvulla. Aikaisemmin ajateltiin, että samojedikielet (esim. nenetsi, nganasani, selkuppi) ovat oma kielikuntansa, mutta jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien on osoitettu, että kyse on niin selkeästä sukulaisuudesta, että järkevämpää on puhua yhteisestä, uralilaisesta kielikunnasta. Tämän johdosta nykyisin uralilainen ja suomalais-ugrilainen usein, tavallisessa kielenkäytössä, tarkoittavat samaa asiaa.

Kielisukulaisuus on kulttuurisesti erittäin tärkeä, itse asiassa kieli (ja siihen kietoutuneet tai perustuvat käytännöt, erityisesti laulaminen) hyvin pitkälle rakentavat kulttuurin. Maailmankuva, asioiden merkitykset ja niiden liittyminen toisiinsa ja tästä kokonaisuudesta kumpuavat ajattelun tavat ovat voimakkaasti kielisidonnaisia. Kielten diversiteetti on itse asiassa ajattelun ja maailmankäsitysten moninaisuutta, ja kielten katoaminen tai sulautuminen suurempiin valtakieliin merkitsee kulttuurista köyhtymistä ja ajattelun tapojen kaventumista. Siksi esimerkiksi suomalais-ugrilaisten kielten säilyminen on hyvin tärkeätä. Kuhmon suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunkivuoden teemaksi onkin valittu ”Näe, kuule ja koe suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien rikkaus ja monipuolisuus”.

Uralilaiseen kielikuntaan lasketaan yli 30 kieltä, ja niiden puhujia ilmoitetaan olevan hieman yli 20 miljoonaa. Eniten on unkarin kielen puhujia, noin 14-15 miljoonaa. Suomen kieltä äidinkielenään puhuu hieman vajaa 5 miljoonaa ja viroa noin 1 miljoonaa ihmistä. Nämä kolme kieltä ovat ainoat joita puhutaan omassa maassaan valtiollisena pääkielenä. Venäjän alueella suhteellisen isoja suomalais-ugrilaisia kieliä ovat mari, udmurtti, ersä, komi ja mokša, joiden kunkin puhujia on muutamia satoja tuhansia. Karjalan kielen puhujia lasketaan olevan muutamia kymmeniä tuhansia, ja muiden kielten vielä selvästi sitäkin vähemmän. Välittömässä katoamisen vaarassa ovat mm. itämerensuomalaiset liivin ja vatjan sekä inkeroisten kielet. Lisätietoa mm. https://fi.wikipedia.org/wiki/Uralilaiset_kielet

Suomalais-ugrilaiset kulttuuripääkaupungit

Ohjelma suomalais-ugrilaisten kulttuuripääkaupunkien nimeämisestä aloitettiin vuonna 2013. Sen taustayhteisöjä ovat suomalais-ugrilaisten kansojen nuorisoyhdistys (Youth Association of Finno-Ugric Peoples, MAFUN) sekä URALIC centre -kansalaisjärjestö. Ohjelman tavoitteena on nostaa tietoisuutta suomalais-ugrilaisista ja samojedikansoista sekä uralilaisista kielistä, vahvistaa suomalais-ugrilaista identiteettiä ja edistää kestävää paikallista kehitystä suomalais-ugrilaisen maailman eri puolilla.

Tähän mennessä kulttuuripääkaupungin asema on annettu yhdeksälle kylälle tai kaupungille: Bugyn kylälle Udmurtiasta (2014), setukylä Obinitsalle (2015), unkarilaisille Iszkaszentgyörgyn kylälle ja Veszprémin kaupungille (2016), karjalaiselle Vuokkiniemen kylälle (2017), Shorunzhan kylälle Marinmaalta (2019), marinkieliselle Mishkan kylälle Bashkordostanista (2020), Abja-Paluojan kaupungille Virosta (2021) ja Bayterekin kylälle Udmurtiasta (2022).

Kuhmo haki kulttuuripääkaupungin asemaa ensimmäisen kerran jo vuodeksi 2017. Silloin valituksi tuli kuitenkin lähialueellamme oleva vienankarjalainen kylä Vuokkiniemi. Vuonna 2021 tuli uusi mahdollisuus ja tammikuussa 2022 ilmoitettiin että Kuhmo on valittu. Kuhmon ohjelma on hyvin monipuolinen, sisältäen lukuisia tapahtumia ympäri vuoden. Valinnassa painoivat myös Kuhmon vahvuuden sekä kulttuurisektorilla että erityisesti suomalais-ugrilaisessa yhteistyössä jo aikaisemmilta vuosilta ja vuosikymmeniltä.